amuribanneri

Tervetuloa Amurin siperiankissojen kotisivuille. FIN Amurin kasvattajanimi hyväksyttiin vuoden 2005 alussa. Amur on joki Itä-Siperiassa, siitä tulee kissalamme nimi. Vaikka kissalamme kissat eivät ole kaukaa idästä, ovat aidon ja perinteisen siperiankissan juuret lähteneet Siperian kylmistä olosuhteista.

Perheeseemme hankittiin kymmenen vuotta sitten kaksi kotikissaa. Olemme aina rakastaneet eläimiä; koiriamme, kanejamme, hamstereita, deguja ja chincillaa. Kissat kissamaisine tapoineen painoivat myös käpälänjälkensä sydämeemme. Miksi sitten siperiankissa? Koska toimimme muutenkin itäisen rajan yli avustustyössä, niin siperiankissa tuntui luonnolliselta valinnalta. Ensimmäisen siperiankissan haimme Pietarista kesällä 2004 ja kun jotain tuntui puuttuvan, haimme toisen syksyllä.

Kissat ovat meille ennen kaikkea rakkaita perheenjäseniä, mutta käymme myös näyttelyissä. Monien maiden kissajärjestöissä, FIFeä lukuunottamatta, on siperiankissoilla sallittu myös naamioväritys, ns. Neva Masquerade. Naamioväri ei kuulu siperiankissan perimmäiseen olemukseen, naamiogeeni on sekoittunut rotuun ulkopuolelta. Emme halua edistää naamiosiperiankissojen linjaa, emmekä käytä kissojamme naamiokasvatukseen, jos joku kissoistamme kantaisikin naamiogeeniä. Kissamme ovat Felv- ja Fiv-testattuja. Kasvatamme vain A-veriryhmällä ja  otamme kissoistamme sienikokeita. Otamme siitoskissoistamme myös sopivassa iässä sydämen ultraäänitutkimuksen HCM:n varalta. Kaikki pennut madotetaan ja rokotetaan ja luovutetaan 12-viikkoa täytettyään rakastaviin ja turvallisiin käsiin, ns. sisäkissoiksi, ei vapaaseen ulkoiluun. Kissanpennun tärkein vaihe sosiaalisessa elämässä ovat viikot 2 -8. Kasvatuksessamme pyrimme ihmisrakkaisiin ja pelottomiin pentuihin ja haluamme totuttaa kissanpojat luottamaan ihmiseen. Tässä tarkoituksessa kissanpentujen kanssa ovat perheemme eri-ikäiset jäsenet. Uskomme että Indi-koira osaltaan auttaa pentuja tottumaan koiriin.

Tällä hetkellä kotona Hollolassa asuu kotikissa Fredi, borderterrieri Indi ja siperiankissat Nadja, Avila, Bonita, Claudia, Carupita, Daniel ja Jubilej. Attila asuu Sebastianin kanssa Helsingissä. Siperiankissat Neska ja Notte tulevat kesäksi myös Hollolaan, mutta muuttavat opiskelevien tyttöjen kanssa talveksi takaisin Tampereelle.



Olipa kerran kaunis kesäpäivä.

 



Welcome to the web site of the cattery of Amurin. The cattery of Amurin was established in 2005. Amur is the river in Siberia, that's where the name comes from.

Ten years ago we bought two house cats.  We have always loved animals; our dogs, rabbits, hamsters and other creatures with fancier sounding names. But cats are the ones that really got our hearts. But why the siberian cat? Because we bring regularly humanitarian aid over the eastern border, the siberian cat felt like a natural choice. Our first siberian cat we got from St. Petersburg in summer 2004 and when empty feeling remained, we got ourselves the other one later in autumn.

The cats are first of all our beloved family members but we also regularly attend the cat shows. In many countries' cat clubs except FIFE colourpoint is accepted colour of siberian cats, colourpoint cats are called Neva Masquerade. We don't breed colourpoint cats. Our cats are tested against Felv and Fiv. We breed only with blood group A and take Microsporum canis -tests. We also take our breeding cats to cardiac echo -tests to be sure that they haven't got HCM. All the kittens are vaccinated and given their new owners when they are at least 12 weeks old.  Our dog Indi with golden heart and people - and cat loving natures makes sure that kittens  are accustomed to dogs.

At the moment the house cat Fredi, the border terrier Indi and the siberian cats Nadja, Avila, Bonita, Claudia, Carupita, Daniel and Jubilej are living with us in Hollola.  Attila lives with Sebastian in Helsinki. Siberian cats Neska and Notte also come to spend their summer holidays  to Hollola but moves back to Tampere for winter time because Tampere is such a great city. You must visit it some time.

 


Cats love their place.


       Copyright ©  M.Rissanen 2005-2007